Pahalta näyttää. Kesää on odoteltu huhtikuusta asti, eikä se ole vieläkään käynyt kuin näyttäytymässä. Onnekseni se kurkisti verhon takaa sentään silloin, kun olin lomalla, mutta vaikka olenkin jo kaksi viikkoa taapertanut normaalin arjen tahdissa, niin soisin aurinkoisten ja lämpimien kelien jatkuvan. Olkoonkin, että työskentelen neljän seinän sisällä paikassa, jossa ei ole ikkunoita eikä ovia suoraan ulos ja pääsen töistä noin kuudelta, jolloin tähän aikaan vuodesta aurinko jo suunnilleen laskee.

Olen todellakin kesäihminen. Ja aurinkoihminen. Talvikin on jotenkin siedettävissä, jos aurinko paistaa, vaikka sitten olisikin 30 astetta pakkasta. Parempi tulipalopakkanen kuin harmaa nollakeli. Parasta on tietenkin, kun lämpöä on noin 20 astetta ja rapiat päälle, aurinko paistaa ja hento tuuli puhaltelee kutitellen kevyesti. Ihanaa. Ongelma on se, että tänäkin vuonna näitä päiviä on ollut täällä koto-Suomessa himpun verran liian vähän.

Onneksi olen nyt keksinyt ratkaisun. Muutan Kanarialle! Saaresta en ole vielä ihan varma, mutta jos muuttaisin noille isommille saarille, niin muuttaisin jonnekin "maaseudulle". Tai en ainakaan keskelle mitään turistirysää. Englannilla pärjää joka paikassa ja suomellakin siellä täällä, ja kai sitä nyt espanjan alkeistakin pääsisi eteenpäin. Great! Esimerkiksi Teneriffallahan keskilämpötila on alimmillaankin sellaiset 20 astetta ja ylimmillään 27 astetta. Ei siis mitään aivan järkyttäviä helteitäkään tiedossa. Ja sadettahan on tunnetusti aika vähän. Jee, ongelmani on ratkaistu!

Asiassa on tietysti pari pikku mutkaa. Ensimmäinen on se, että mieheni on täällä Suomessa eikä ole lähdössä toistaiseksi mihinkään. Mies nyt toki on taivuteltavissa. Toinen ja vähän isompi ongelma on se, että minä en ole lähdössä täältä mihinkään. Olen liian mukavuudenhaluinen. Pelkäisin liikaa työnhakua (ja työntekoa) vieraassa maassa ja mahdollisesti vieraalla kielellä. Pelkäisin liikaa asunnon etsimistä ja asumista, paperisodan hoitamista ja ylipäätään oleilua paikassa, jossa siesta on päivän tärkein asia. Huonompi homma. No, menin joka tapauksessa varaamaan lennon Teneriffalle tammikuuksi. Siispä, kesä, et pääse karkuun! Täältä tullaan! Siis ainakin kahdeksi viikoksi. Tuli nimittäin varattua tuo paluulentokin.