Myönnän auliisti olevani lukutoukka. Minua ei ollenkaan hävetä se, että luin viimeisen lomaviikkoni aikana kaksitoista kirjaa, joista useimmat kahteen kertaan. Minua ei myöskään hävetä lastata kirjastossa jättiläisreppua täyteen kirjoja, raahata reppua sisältöineen kolmen päivän kuluttua takaisin kirjastoon ja täyttää sitä uusilla kirjoilla. Huonomminkin voisi olla. Päätinkin listata tähän joitakin positiivisia lukukokemuksia.

Ben Elton: Vauvahorkka oli pirteän humoristinen kertomus lapsettomuudesta miehen ja vaimon näkökulmista. Huumori toimi etenkin alussa hyvin, joskin jossain vaiheessa homma alkoi tökkiä ja tuntui, että kirjassa oli vähän yliyrittämisen makua. Joka tapauksessa hyvin viihdyttävä kirja, yllättävänkin kepeää luettavaa niin kipeästä aiheesta, joskin lapsettomuuden tuskakin tuli jossain määrin esille.

Väinö Linna: Tuntematon Sotilas ei esittelyjä kaipaa. En todellakaan lue yleensä minkäänlaista sotakirjallisuutta enkä erityisemmin välitä myöskään Tuntemattoman taistelukohtauksista, mutta Linnan kirjoitustyyli ja elävät luonnekuvaukset saavat minut kyllä nostamaan hattua.

J. K. Rowling: Harry Potter -sarja on myöskin kaikille tuttu. Rowlingin luoma taikamaailma toimii hyvin ja tarinankerronta on suurimmaksi osaksi viihdyttävää. Englanniksi teokset ovat vielä parempaa luettavaa, mutta en menisi haukkumaan Kapari-Jatan suomennoksiakaan. Tai no, löytyyhän niistä yllättävänkin paljon alkeellisia pilkkuvirheitä, mutta nimet ja loitsut kelpaavat minulle niin suomeksi kuin englanniksikin.

Ilkka Remes: 6/12 edustaa minulle hyvin epätyypillistä kategoriaa. Luen hyvin vähän trillereitä, mutta Remeksen kirjoja on tullut luettua useampiakin. Kirjoitustyyli on minun makuuni, ei liian synkistelevä, ja aiheetkin suurimmaksi osaksi melko kiinnostavia. Myös kirjailijan laaja tietämys (lue: taustatyö) ansaitsee kiitoksen.

Jos haluan lukea jotain "hyvin rullaavaa", eli kirjaa, jota lukee erityisen hyvin ilman aivoja, luen esimerkiksi Marian Keyesin ja Jane Greenin tuotantoa. Myös Tuija Lehtinen menee joskus äärimmäisessä hädässä nollauslukemisena, ja jos tulen nostalgiselle tuulelle ja haluan lukea jotain herttaista, etsin käsiini pinon Alcottin tai Montgomeryn kirjoja.

Vielä lopuksi mainittakoon pari surkeimmista lukukokemuksistani:

Cecelia Ahern: Yllätysvieras ei kolahtanut sitten ollenkaan. Heti päästyäni perille siitä, mikä oli homman nimi (mihin ei valitettavasti mennyt edes paria sivua) ymmärsin, että tämä kirja ei ollut minua varten. Joskus nuorena ja typeränä olen kuitenkin mennyt päättämään, että jos aloitan jonkun kirjan, niin se on myös luettava loppuun, joten niin tuli tuokin kirja kahlattua kannesta kanteen.

Herman Hesse: Arosusi on... Krhm, hieman omituinen kirja. Kyllä vain, se on klassikko, mutta melkoisen raskassoutuinen sellainen. No, pidänkin tietysti enemmän kevyestä ja hauskasta lukemisesta, mutta tuota kirjaa lukiessa kävi mielessä useammankin kerran, että herra Hessen on täytynyt olla skitsofreeninen tai muuten vain häiriintynyt.

Ja nyt olenkin viihtynyt tässä näppistä naputtelemassa jo niin kauan, että on aika siirtyä kirjoittamisesta lukemiseen. Kiitos hei.