Olen kroonisen vauvakuumeen kourissa. Tai sanotaanko, että minulla on vähän vauvalämpöä, koska en kuumeile mitenkään erityisen kiihkeästi. Lämpö on kuitenkin lievästi koholla ja on ollut sitä jo pari vuotta... Tai itse asiassa olen lukenut raskauskertomuksia ja vauvajuttuja jo ennen, kuin tuosta miehestäkään on ollut mitään tietoa. Se kai voitaneen kuitekin laittaa epäterveen kiinnostuksen piikkiin.

Olen melkoisen ristiriitainen ja aaltoileva vauvakuumeilija tai -lämpöilijä. Vauvakuumeen aaltoilu ei taida kylläkään olla kovin harvinaista. Joskus kuitenkin tuntuu, etten taida tietää itsekään, mitä oikein haluan. Kesälomalla huomasin, etten oikeastaan inhoakaan kotitöitä,
toisin kuin olin tähän asti ajatellut. Inhoan niitä ainoastaan silloin, kun olen lähtenyt aamulla varttia vaille kahdeksalta kuntosalin kautta töihin ja tullut takaisin kotiin puoli seitsemältä illalla ja tehnyt vielä illalla muita hommia. Siinä meni sekin tekosyy sille, etten haluaisi kotiäidiksi.

Olen myös ajatellut, etten ole valmis äidiksi eikä mieheni ole valmis isäksi. Se on tosin varmaankin ihan totta. Mies ei ole siinäkään mielessä valmis, että hän tuskin haluaa vielä lapsista puhuttavankaan. Toisaalta, mitä tarkoittaa "valmis"? Onko ihminen ikinä valmis? Olen kuullut sanottavan, ettei kukaan ole valmis äidiksi, ennen kuin tulee sellaiseksi. Jotkut sanovat kolmekymppisinäkin, etteivät tunne olevansa valmiita. Välillä ajattelen, että onhan siinä sitten yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua, joten eiköhän panna hösseliksi saman tien. Yleensä saan kuitenkin pidettyä jalat maassa. Onhan tässä vielä aikaa. Toivon kylläkin olevani sitten tulevaisuudessa nuori äiti eli saavani esikoiseni mielellään ennen kuin täytän 25 vuotta, mutta tuohonkin rajaan on vielä reilusti pari vuotta aikaa. Tässä ehtii vielä miettiä, onko valmis vai ei. Jos vielä muutaman vuoden kuluttua ei ole varma, onko valmis, niin sitten voi jättää asian sikseen tai repäistä ja toivoa, että meistä ehtii kasvaa sen yhdeksän kuukauden aikana vanhemmat.

Nyt ystäväni, jota näen päivittäin, on sitten mennyt raskautumaan aiheuttaen melkoisen nousun lämpökäyrässäni... Tai ehkäpä tässä vaiheessa voidaan jo puhua kuumekäyrästä. Huomaan ajattelevani alinomaa, että olisikin oikeastaan melkoisen mukavaa kasvatella vatsaa ja sen suojissa kelluvaa olentoa jo melko piakkoin... Hoitaa sitä ja kotia pari vuotta ihan rauhassa ja sitten kasvattaa vielä toistakin pikkuolentoa, joka kutsuisi minua äidikseen. Toisaalta ajattelen edelleen, että olemme miehen kanssa vielä nuoria ja että meillä on kyllä aikaa. Siksi toisekseen en halua jättää ihan heti työnantajaani pulaan ilmoittamalla, että myös minä jään kohta äitiyslomalle. Tästä syystä - enkä tiedä, onko se hyvä vai huono asia - mielessäni on muodostunut aikaraja, kaksi vuotta. Kahden vuoden kuluttua haluaisin olla ehkä jo syntyneen lapsen äiti tai ainakin valmistautua kantamaan piakkoin pientä salaisuutta sisälläni. Saa nähdä, onko näin, vai toteutuuko ennemminkin mieheni visio "asian harkitsemista koskevan keskustelun käymisestä kahden vuoden kuluttua".