Juu, ne ovat tässä pari viikkoa ovat kovasti vastakkain. Kaksi viikkoa sitten nimittäin bongasin ovulaation, ja vaikka järjellä ajateltuna on melko epätodennäköistä, että olisin raskaana (no tuota, on kai niitä touhutippalapsiakin olemassa, eli ei nyt aivan mahdotonta sentään?), niin jo ovulaatiopäivänä aloin kuvitella, kuinka munasolu nyt hedelmöityy ja plaaplaaplaa. Toisaalta yritin takoa itselleni järkeä päähän, etten alkaisi kuvitella liikoja ja pettyisi, kun en oikeasti olekaan raskaana. Tässähän alkaa tuntea itsensä vallan jakomielitautiseksi.

Noh, tuohan nyt oli vasta alkusoittoa. Joka päivä olen vuoronperään silitellyt vatsaa ja laskenut tulevan vauvan syntymäaikaa ja miettinyt, miten kertoa asiasta sukulaisille ja työnantajalle jne. ja sitten yrittänyt toppuutella itseäni, etten mitenkään voi olla raskaana, enkä itse asiassa haluaisikaan lasta ihan vielä, koska haluaisin toki mieluummin, että lapsi olisi suunniteltu ja toivottu. En myöskään haluaisi heti ilmoitella työnantajalle lisää vauvauutisia, koska jos oikeasti olisin raskaana, niin mun ja työkaverin lasketuille ajoille ei tulisi edes kolmen kuukauden väliä (juu, munhan ei pitäisi tietysti välittää näistä asioista ollenkaan - työnantajan asiahan se on murehtia työntekijätilannetta eikä niinkään mun) ja jäisin äitiyslomalle sopivasti ennen kesää, eli töiden kannalta hankalaan aikaan. Ja voisinhan minä itsekin haluta vielä vähän kasvaa henkisesti ja hohhoijaa. Seuraavaksi päässä pyörii jo vauvanmyssyn neuleohjeet ja olen jo melkein kaivamassa puikkoja esiin, mutta sitten järki saa taas voiton.

Noh. Nyt on sitten kp 27/27-30. Viime viikosta asti olen ollut vielä normaalia väsyneempi (juu, sitä väsymystä on ollut ilmassa jo iloiset puoli vuotta), mutta se, mikä on ollut ihan oikeasti poikkeuksellista, on se, että olen ihan oikeasti nukkunut muutamana yönä peräkkäin n. 21.00-07.00, eli kymmenen tunnin yöunia. Voihan tietysti olla, että univelka ja väsymys painavat nyt päälle toden teolla, mutta yleensä en mitenkään pysty nukkumaan enempää kuin yhtenä yönä maksimissaan kymmenen tuntia, ja seuraavana yönä se sitten kostautuu, kun en saakaan unta. Noh, maanantaina alkoi vähän närästää ja tuntua paineen tunnetta vatsassa. Eilen yritin niellä vitamiinitabletteja vesilasillisen kera, mutta nieleminen ei meinannut millään onnistua, ja loppujen lopuksi vetinen tablettisatsi lensi komeassa kaaressa lattialle. Paineen tunne sen kuin jatkui, ellei jopa voimistunut. Päivän aikana ja yöllä tuntui muutamia vihlaisuja, joiden jälkeen puolukkahillotehdas käynnistyy yleensä melkoisen rytinällä, mutta tähän mennessä ei ole tullut kuin pari tippaa pyyhittäessä (ja tiputtelua on ollut jo kohta puolitoista viikkoa). Rinnat eivät tunnu mitenkään erityisiltä - monillahan nimenomaan rintojen arkuus ja kasvaminen ovat ensimmäinen raskausoire. Tämän perusteella yritän toppuutella itseäni: enhän minä VOI olla raskaana, kun rinnatkaan eivät yhtään arista! Eivät kyllä arista ikinä menkkojenkaan aikaan.

Valvoin melkein koko viime yön, kun vatvoin mielessäni kaikkea asiaan liittyvää, ja närästys, nälkä (jonka helpottamiseksi söin pari palaa juustoa kolmelta aamuyöllä) ja paineen tunne alavatsalla vaivasi. Niin, ja vaikka normaalistikaan ei ole ollenkaan tavatonta, että käyn yöllä vessassa, niin viime yönä kävin pissalla kolmesti. Tänään olen käynyt tavallisten aamupisujen jälkeen vessassa jo neljästi tai viidesti. Päätä särkee, on flunssainen olo ja lämmöt koholla, mutta etenkin sitä lämpöilyä nyt on ollut jo pidempään, joten tuon oireen ainakin yritän ignoroida. Sen sijaan kasvojen iho, johon yleensä ilmestyy kierron loppupuolella isoja, punaisia tykyttäviä paiseita, on suorastaan pahaenteisen siloinen, jos nyt näin voi sanoa :) Aamulla olin piinaavan epätietoisuuden vallassa ja yritin päättää, tekisinkö testin tänään vai lykkäisinkö tekemistä vielä päivällä tai parilla. Onhan kaiketi tunnettu tosiasia, että jos haluaa lasta, niin raskausoireita voi kuvitella vaikka millä mitalla, etenkin, kun ne monesti ovat samanlaisia PMS-oireita. En haluaisi tehdä testiä liian aikaisin, ettei tulisi väärää negatiivista, jos olisinkin oikeasti raskaana, enkä muutenkaan haluaisi hätäillä. Loppujen lopuksi päätin kuitenkin yrittää, ja negahan sieltä tuli. Täytyy siis odotella rauhassa joko menkkojen alkamista tai raskausoireiden voimistumista ja uutta testiä. RAUHASSA! Minäkö? Hahhah, lähden vaikka painimaan alligaattorien kanssa tai kiipeän bikineissä K2:lle, mutta enhän minä osaa odottaa mitään rauhassa! Voi, olisi niin ihanaa, jos hedelmöittymisen ja alkion kiinnittymisen jälkeen esimerkiksi napa muuttuisi kirkkaanvihreäksi tai tulisi jokin muu selvä merkki, jota ei voi sotkea mihinkään muuhun.

Tämä vauvakuume alkaa nyt äityä raivostuttavan pahaksi. Kierron alkupuoli nyt vielä menettelee, kun voi olla melko lailla sataprosenttisen varma siitä, ettei ole raskaana, mutta antakaas olla, kun ovulaatio jysähtää päälle... Kyllä jysähtää saman tien päälle joku aivojen kuvitelmakeskuskin! Viime kuussa oli nimittäin sama juttu. Tällaisia oireita ei kylläkään ollut, ja heti ensimmäisen vatsan vihlaisun jälkeen kuukuppi pääsi käyttöön, mutta nuo kuvittelut ja vauvahaaveet, ja heti perään "iik apua, en mä vielä haluakaan sitä!" ja ARGH. Mieskin jo kyllästyi eilen mun höpöttämiseen ja sanoi, että "no tee se testi ja ole iloinen, mutta lopeta tuo hypettäminen!". Joo sori. Jos joku tietää, miten saisin pääni vallattua takaisin näiltä "Vauva tänne! Eipäs! Juupas! Eipäs!.." -ajatuksilta, niin kertokaa HETI. Ja hei, ei tuo testin tekeminen auttanut mitään. Oireet ovat ja pysyvät, mutta kuppi sen kuin pysyy tyhjillään, joten en suostu uskomaan, etten ole raskaana tai ainakaan, että olisin muuten ihan terve. No, tulipahan ainakin todettua, että kyllä tunteet taitavat viedä voiton järjestä - testituloksen nähtyäni tunsin nimittäin enemmän pettymystä kuin helpotusta tai riemua.